Pitääks kaikki aina muuttua?!

Euroopan turvallisuustilanne muuttui kertaryminällä Venäjän hyökkäyssodan johdosta Ukrainaan. Samalla muuttui moni muukin asia niin täällä meillä kuin koko maailmassa. Ihmiset ovat olleet syystäkin huolissaan, kun tätä keskeistä arvoamme (turvallisuuden tunnetta) on ravisteltu. Lapset ja nuoret ovat huoleni ykköskohteena tällä hetkellä. Tähän sain teini-ikäiseltä tyttäreltäni puhuttelevan vahvistuksen hänen tokaistuaan ”tuntuu, että koko nuoruus menee tässä – ensin korona ja sitten vielä Venäjä”. Nuorten kanssa on hyvä keskustella näistä aiheista avoimesti ja rehellisesti.

Sankareiden ensimmäinen vuosineljännes on ohitettu ja tahti on iloksemme viimevuotista parempaa kaikessa toiminnassamme. Kohtaamistyön suuriin onnistumisiin kuuluu kasvussa olevat määrät, mutta erityisesti Päihdekupla -toimintamallimme lanseeraaminen Keusoten alueelle Mäntsälän 6. luokkalaisille. Tämä toiminta käynnistetään jo toukokuun aikana, joten varsin reippaasti homma saatetaan alkuun. Oma brändin tarkastelumme on ollut alkuvuoden isoja tapahtumiamme. Saimme tästä työstä vahvistusta omiin näkemyksiimme, luottoa tekemisiimme ja uusia kehittämisideoita. Uusia ideoitamme saatetaan käytäntöön pitkin toimintavuotta. Tapahtumat värittävät mukavasti toimintavuottamme ja nyt keväällä on niiden varsinainen sesonki. Tapahtumistamme kerromme somekanavillamme, josta niistä saa kätevästi lisätietoa.

Järjestökentän suuret muutokset rahoitusten osalta tulevat tapahtumaan parin vuoden aikajänteellä. Veikkausvoittovaroja siirretään osaksi valtion budjettia ja tulevaisuudessa järjestöjen rahoituksetkin tulevat tätä kautta. Tulevalla uudistuksella on varmuudella sekä hyviä että huonojakin puolia, jotka vasta ajan kanssa kyetään arvioimaan. Järjestöjen tekemä työ on erittäin moninaista ja arvokasta, jonka arvo on kiistaton. Erityisesti näinä haastavina aikoina järjestöjen merkitys korostuu vain entisestään. Itse odotan innolla avustuskeskus STEA:n järjestämää taloushallinnon koulutusta myöhemmin tänä keväänä.  

Kesä 2022 kurkistelee jo näköpiirissä. Meillä se tarkoittaa perinteisten kesäleiriemme toteuttamista, puolivälin arviointeja, tulevan juhlavuoden suunnittelua, tulevia kesälomia ja loppuvuoden suunnitelmien tarkentumisia. Toivottavasti sotatilanne saadaan pikaisesti päättymään ja koronapandemia aisoihin. Jatkuvasti muuttuvat tilanteet ja uudet kriisit ovat odotettavissa olevia tilanteita, joihin on kuitenkin aina syytä varautua kukin parhaansa mukaan.

Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui odotettu ihme ja sain ensimmäisen lapsenlapseni. Terve poikavauva näki päivänvalon maaliskuun alussa ja melko pian tästä kohtasimme jo ihan livenäkin. Edellinen vauva, joka sylissäni oli ollut, oli tyttäremme Lotta ja aikaa tästä on jo 15 vuotta. Tekstini otsikolla haikailen lievästi mennyttä aikaa, jolloin kaikki oli mukamas paremmin vai oliko sittenkään? Omasta mielestäni katson kyllä enemmän eteenpäin kuin peräpeileihin mennyttä murehtien. Isovanhemmuus on minulle jännittävä uusi kokemus, jota saan nyt elää. Innolla odotan mitähän kaikkea se sisällään pitää.

Urheilurintamalla kulunut vuosi on ollut minulle vilkas. Kahtena perättäisenä huhtikuun viikonloppuna olen tavoitellut SM-kultaa ikämiesten kaukalopallokilpailuissa. Vierumäen kisoissa tuloksena oli hopeaa, mutta Lappeenrannasta tuomisena oli ensimmäinen SM-kultani näistä ikämiespeleistä. Olen tavoitellut tätä huipennusta jo 2000-luvun alkupuolelta ja siksikin tämä voitto tuntuu nyt erityisen hyvältä. Liikunta ja erityisesti joukkueena toimiminen on kyllä koukuttavaa toimintaa. Voin lämpimästi suositella niitä ihan kaikille.  

Ilosta kevättä toivottaen,

Henrik Norrena