VUODEN ENSIMMÄISEN NELJÄNNEKSEN KUULUMISIA
Niin se vaan on, että pian on tämän vuoden ensimmäinen neljännes jo takanapäin. Tässä kohtaa on hyvä hieman tarkastella mennyttä ja katsoa lujasti eteenpäin. Järjestöllämme tämä alkanut vuosi on ollut
Niin se vaan on, että pian on tämän vuoden ensimmäinen neljännes jo takanapäin. Tässä kohtaa on hyvä hieman tarkastella mennyttä ja katsoa lujasti eteenpäin. Järjestöllämme tämä alkanut vuosi on ollut
Sankarisporttileiri järjestetään Tapainlinnan koululla 2.-6.6.2025 ja haku leiriohjaajaksi on nyt käynnissä! Odotamme leiriohjaajilta vähintään 15 vuoden ikää, oma-aloitteisuutta sekä reipasta asennetta. Kokemus lasten kanssa työskentelystä on suositeltavaa, muttei välttämätöntä. Ohjaajan
Elämäni Sankari ry on tehnyt sopimuksen Ajatuskangas Oy:n kanssa ehkäisevän päihdetyön ja hyvinvoinnin edistämisen yhteistyön käynnistämisestä. Katri tuo järjestölle monenlaista osaamista omalla taustallaan mm. koulumaailmasta ja pedagogiikan ytimestä ylipäätään. Toiminnanjohtaja
Järjestömme 26. toimintavuosi on sinettiä vaille valmiina. Tästä vuodesta tuli valitettavan ristiriitainen. Ystäväni ja työtoverini Timo Hupposen yllättävä poismeno syyskuussa on vaikuttanut paljon loppuvuoden toimintoihin ja tunnelmiimme työmme arjessa. Asia
TIMO ”HUPPIS” HUPPONEN 22.07.1971 – 13.09.2024 Syyskuun 13. päivä sain suruviestin, joka pysäytti maailmani. Ystäväni ja pitkäaikainen kollegani Timo Hupponen oli nukkunut pois sairauden murtamana. Tiesin kyllä vakavasta tilanteesta, mutta
Hyvigolfissa järjestettiin 12.09.2024 perinteinen Sankarigolf kilpailumme, johon osallistui kaikkiaan 12 kahden hengen joukkuetta. Tapahtuma toteutettiin kokonaan ilman avustuskeskus STEA:n valtionapua rahoittajan toiveiden mukaisesti. Lämmin syyspäivä, hienossa kunnossa oleva kenttä ja
Niinhän siinä sitten kävi, että maamme hallitus päätti laittaa myös sosiaali- ja terveyssektorin sekä ihmisten hyvinvoinnin kurimukseen aikaistamalla talouden leikkauksia, jotka kohdentuvat järjestöihin. Leikkaukset ovat niin mittavia, että varmuudella voidaan
Perinteinen Sankarisählyturnaus pelattiin iloisissa tunnelmissa Martin liikuntahallilla nyt jo 11. kerran. Tänä vuonna pelattiin poikkeuksellisesti vain 7. ja 9. luokkien sarjat, kun ilmoittautuneita luokkajoukkueita ei 8. luokilta lähtenyt riittävästi mukaan.
Järjestämme kesäloman alussa Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja Hyvinkään kaupungin kanssa perinteisen SankariSporttileirin. Monipuolinen liikuntaleiri on suunnattu 6–12-vuotiaille ja etsimme nyt leirille noin 15–20-vuotiaita reippaita ohjaajia. Leirin ajankohta ja
Hyvää alkanutta vuotta 2024. Viime vuosina olemme saaneet kokea toden teolla erilaisia toimintaympäristön muutoksia, joihin emme itse kykene aina vaikuttamaan. Monet muutoksista ovat toki sellaisia, joihin ihmiset pystyisivät kyllä paremmalla
Reippaat terveiset täältä Sankareiden työn keskiöstä. Tämä 25. toimintavuotemme on ollut todella hektinen toiminnallisesti, kuten hieman uumoilinkin tähän vuoteen lähdettäessä. Toimintavuotta on elävöittänyt juhlavuoden tapahtumamme, jotka ovat nyt kaikki saatu
Päihde- ja mielenterveysseminaari, 25. juhlavuotemme huipentuma Juhlimme 26.9.2023 Elämäni Sankari ry:n 25 vuotista taivalta päihde ja mielenterveysseminaarin muodossa. Päivän aikana saimme kuulla monipuolisen kattauksen loistavia puheenvuoroja, joita olisimme voineet aikataulun
Elämäni Sankari ry
PL 29
05831 HYVINKÄÄ
Torikatu 2 lh 3A
05800 HYVINKÄÄ
P. 040 535 9495
© 2022 Elämäni Sankari ry